torstai 31. elokuuta 2023

Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma

 

Moi! 

Viimeisiä viedään Sosiaalisen median mahdollisuudet töissä ja vapaa-ajalla- kurssin osalta! 😊

Tässä postauksessa esittelen sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelmani. Suunnitelmassani lähdin pohtimaan helpotusta opiskelijoiden yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Ajattelin, että sosiaalista mediaa voitaisiin hyödyntää samanhenkisten ihmisten yhteensaattamiseksi.

Kohderyhmäksi valikoitui yksinäiset tai muuten vaan seuraa kaipaavat korkeakoulu-opiskelijat. En lähtenyt rajaamaan ikähaarukkaa sen tarkemmin, koska opiskelijoita tulee monista eri lähtökohdista, mutta uskon, että asia koskettaa eniten vasta kotoa pois muuttaneita ja vieraalle paikkakunnalle lähteneitä, jotka eivät tunne opiskelukaupungistaan ketään. Aihe on etenkin näin syksyn kynnyksellä monelle ajankohtainen. 

Pohdin kohderyhmää sen mukaan, että ensisijaisesti se tarjoaisi mahdollisuuden tutustumiseen selvinpäin. Opiskelijakulttuuri pyörii voimakkaasti alkoholin juomisen ympärillä eivätkä kaikki ole ryyppäämisestä kiinnostuneita. Lisäksi useat ihmissuhteet eivät pääse täyteen potenttiaaliinsa, jos tapaamiset jäävät ainoastaan humaltuneena tapahtuviksi. Persoonia on kuitenkin monia eikä alkoholittomuus tai sen juominen ole kampanjan sanoman kannalta tärkeitä seikkoja, vaan siihen voi lähteä mukaan kukatahansa.

Suunnitelmani olisi järjestää  kampanja, jonka alustana toimisi TikTok. Koska kyseisen sovelluksen toimintaperiaate on suunnata käyttäjälle tälle räätälöytyä sisältöä, kampanja tavoittaisi kohderyhmän jäseniä luultavasti nopeasti. 

Kampanjaa varten voisi valita tietyn biisin, jota opiskelijat voisivat käyttää TikTok-videoita tehdessään ja luoda tällä tavalla trendaavan ilmiön. Kampanjan idea olisi se, että opiskelijat voivat kyseiseen soundiin kuvata esittelyvideoita itsestään, jossa kertovat keitä ovat ja minkä tyyppistä seuraa olisivat hakemassa itselleen ja kommentoida toistensa julkaisuja. Kampanjaa voisi myös laajentaa muihin sosiaalisen median kanaviin, kuten Instagramiin ja Facebookkiin keksimällä sille toimivan hashtagin. 

Haasteena TikTok-kampanjalle olisi ehkäpä se, että kaikki yksinäisyydestä kärsivät eivät välttämättä koe oloaan mukavaksi videoiden julkaisua ajatellen eivätkä tahdo jakaa itsestään tietoa nettiin. Toinen oleellinen huomio on siinä, että TikTokissa etäisyyttä ei pysty rajaamaan vaan videoita näkyy etusivulla ympärimaailman, jolloin välimatkasta uusien potenttiaalisten kavereiden kanssa voi koitua ongelmia. Nettikeskusteluista ystävyyden vieminen live-tapaamisiksi on oma projektinsa. 

Kampanja olisi  matalalla kynnyksellä osallistuttavissa, sillä TikTokin käyttö on ilmaista ja se on tällä hetkellä nuorten keskuudessa kovassa huudossa oleva sovellus, joka löytyy melkeinpä jokaisen vastaantulevan korkeakouluopiskelijan kännykästä. Kampanjan toteutus ei välttämättä vaadi erikseen ketään tiettyä eteenpäin viejää tai ylläpitäjää, sillä kohderyhmä ikään kuin hoitaa sen itse julkaisujensa kautta. 

Todennäköisesti kampanja kestäisi sen aikaa, kun trendi vaihtuisi toiseen. TikTokissa trendaukset vaihtelevat aika nopeasti. Yksityisyys olisi jokaisen kampanjaan osallistuvan itsepäätettävissä, että kuinka avoin omista asioistaan tahtoo sosiaalisessa mediassa olla. Kampanjaa voisi toki jatkaa myös eri soundejen voimalla myöhemmin ja muokata videoiden variaatioita hieman. Sen tueksi voisi ottaa myös vaikkapa Telegrammin, Snapchatin tai Whatsappin, johon tutustumista päädyttäisiin TikTokin kautta jatkamaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Itsearviointi

Heippa!  Tämä on itsearviointini kurssista sosiaalisen median mahdollisuudet töissä ja vapaa-ajalla.  Kurssin aikana havahduin omaan digitaa...